Pohjoismaiden mestaruus
Vieläkin iholleni nousee kylmät väreet, kun ajattelen palkintojenjakotilaisuutta. Kun minut kuulutettiin ravintolataikuuden Pohjoismaiden mestaruuskilpailujen voittajaksi, epäusko valtasi mieleni. Unelmani kävi toteen ja kyyneleet nousivat silmiin. Voiton jälkeiset kuukaudet olivat niin kovaa kyytiä, että vasta nyt tammikuussa 2026, kolme kuukautta voiton jälkeen, ehdin vihdoin pysähtyä asian äärelle ja kirjoittaa tämän tekstin.
Tämä on päiväkirjamainen kuvaus intensiivisestä kisaprojektista. Kirjoitan tämän sekä itselleni että niille, joita kiinnostaa, millaisen työn PM-voitto on vaatinut.
Ravintolataikuus
Ravintolataikuus nimenä on hiukan harhaanjohtava. Kilpailu ei nimittäin liity ruokaan tai juomiin. Nimi tulee siitä, että kilpailussa simuloidaan aito keikkatilanne ja taikurit mittelevät taidoistaan ravintolaympäristössä. Kilpailu eroaa muista taikurikilpailuista siinä, että voittajan valitsee maallikoista koostuva yleisö. Tästä syystä Ravintolataikuuskilpailut kertovat parhaiten taikurin ”keikkakunnosta”.
Kilpailu on kaksiosainen. Karsinnassa jokainen kilpailija esittää viiden hengen tuomaristolle kuuden minuutin esityksensä. Karsinnasta viisi parasta pääsevät finaaliin. Finaalissa kilpailijat esittävät saman kuuden minuutin esityksensä viidessä eri pöydässä, joissa jokaisessa on viisi tuomaria. Pöytien välissä on kahden minuutin tauko, jonka aikana kisaajat voivat käydä pikaisesti hengähtämässä takahuoneessa ennen seuraavaa pöytää. Lopullisen voittajan päättää siis yhteensä 25 maallikosta koostuva tuomaristo.
Kilpailu on muihin taikurikilpailuihin verrattuna varsin vaativa. Saman setin vetäminen viisi kertaa putkeen vain kahden minuutin tauolla on äärimmäisen intensiivinen suoritus.
Ajatus, josta kaikki alkoi
Lokakuussa 2024 pieleen menneen ravintolataikuuden SM-kisan jälkeen minulle syntyi ajatus, joka tuntui samaan aikaan sekä hurjalta että täysin välttämättömältä: haluan voittaa seuraavana vuonna Pohjoismaiden mestaruuden. Se ei ollut vielä konkreettinen suunnitelma, vaan enemmänkin lupaus itselleni. Siitä hetkestä lähtien koko seuraava vuosi alkoi asettua tämän tavoitteen ympärille.
Talven ja kevään aikana työskentelin paljon yksin. Testasin uusia ideoita, purin vanhoja rutiineja osiin ja yritin hahmottaa, millaisen kuuden minuutin kokonaisuuden voisin kisoihin rakentaa. Kaikki oli vielä levällään, mutta suunta alkoi vähitellen hahmottua.
Valmistautuminen muuttuu todelliseksi
Kesän aikana projekti alkoi muuttua konkreettisemmaksi. Palkkasin mukaan kaksi kollegaa ja ensimmäisessä palaverissa esitin listan kaikista potentiaalisista tempuista ja teemoista, joihin temput sopisivat. Palaverin lopuksi olimme yhtä mieltä siitä, että matkateemainen esitys olisi paras vaihtoehto. Palaverin jälkeen pöydällä oli 6–8 temppua, joiden kimpussa aloin työskennellä. Kellotin temppuja yksikseni ja mietin, miten niistä saisi rakennettua parhaan kokonaisuuden.
Aikataulu oli tiukka, joten työskentely oli intensiivistä ja fokusoitunutta. Lopulta esittelin eri temppuvaihtoehdot tiimilleni ja yhdessä tuumin päädyimme neljään temppuun, jotka mahtuisivat juuri ja juuri kuuden minuutin aikarajaan. Jokainen näistä tempuista oli jo itsessään todella vahva ja yhdessä temput muodostivat eheän kokonaisuuden. Paperilla kokonaisuus oli erittäin kova, potentiaalinen voitto-ohjelma. Huono puoli oli, että esitys oli teknisesti vaativa. Vaikka temput ja metodit olivatkin olleet minulla keikkakäytössä jo jonkin aikaa, kokonaisuus ja konteksti olivat kokonaan uudet. Lisäksi normaaleilla keikoilla ei ole tiukkoja aikarajoja kuten kilpailussa. Tässä vaiheessa oli siis täysin selvää, että homma vaatisi paljon harjoittelua, ja että pienimmätkin yksityiskohdat olisi hiottava kuntoon, jotta minulla olisi mahdollisuus voittoon.
Äärimmäinen treenijakso
Halusin koeajaa esitystäni mahdollisimman paljon. Otin yhteyttä ystäviin, tuttuihin, naapureihin ja tuttujen tuttuihin. Lopputulos oli noin 22 treeniesitystä. Kiersin lounasaikoina toimistoja, ihmiset tulivat iltaisin meille kotiin, minä menin heille, esiinnyin milloin missäkin. Olipa yksi koe-esitys jopa kuntosalilla.
Käytännössä elin ja hengitin tätä esitystä. Kun en esiintynyt, harjoittelin käsikirjoitusta, ajoituksia ja siirtymiä. Nauhoitin kisaesityksen spiikit ja kuuntelin spiikkejä autoa ajaessani tai kaupassa käydessäni. Kuvasin lähes jokaisen treenivedon ja analysoin niitä tarkasti. Lähetin videoita myös tiimilleni analysoitavaksi. Se oli henkisesti äärimmäisen kuormittava jakso, mutta samalla todella opettavainen.
Treenijakson aikana tuli vastaan useita takaiskuja. Osa ideoista ei toiminutkaan odotetulla tavalla, osa ratkaisuista osoittautui liian epävarmoiksi ja osa metodeista petti yllättävissä paikoissa. Jokainen ongelma pakotti tekemään päätöksiä nopeasti ja joskus luopumaan asioista, joihin olin jo ehtinyt kiintyä. Myös aikarajassa pysymisen kanssa oli isoja haasteita.
Viimeiset päivät ennen kisaa
Viimeinen viikko ennen kilpailua oli henkisesti raskain. Osa harjoituksista onnistui täydellisesti, osa meni pahasti pieleen. Vielä päivää ennen kisaa jouduin tekemään muutoksia esityksen rakenteeseen, jotta kokonaisuus olisi mahdollisimman selkeä ja hallittava.
Kun kilpailupäivä koitti, minulla ei ollut takanani montaakaan täysin onnistunutta vetoa. Useimmissa koevedoissa jokin temppu oli epäonnistunut tai en ollut pysynyt kuuden minuutin aikarajassa. Silti tunsin oloni yllättävän rauhalliseksi. Olin tehnyt kaikkeni. Luotin myös siihen, että kilpailutilanteessa adrenaliinin virratessa sitä toimii ja puhuu aina asteen verran nopeammin, jolloin aikarajassa pysymisen suhteen ei pitäisi olla ongelmia.
Finaali
Karsinnassa onnistuin täydellisesti ja tiesin esityksen jälkeen, että olen finaalissa. Finaali jännitti valtavasti. Juuri ennen kisan alkua sain viestin kollegalta:
”Vielä illan vetoon liittyen. Meet sillä tavalla niihin pöytiin, että tänä iltana ois sun uran vika keikka.”
Viesti osui syvälle ja muutti mielentilani. Laitoin hyvää musiikkia kuulokkeisiin ja hain kroppaani rennon fiiliksen. Kisan alkaessa olin läsnä ja nautin hetkestä.
Ensimmäinen pöytä oli hermostuttavin, ja esitys ei alkanut täydellisesti vaan päinvastoin: ensimmäinen temppu meni pieleen. Se oli kova paikka, mutta päätin jatkaa rauhallisesti ja luottaa kokonaisuuteen.
Mitä pidemmälle finaali eteni, sitä paremmin pääsin rytmiin. Viimeinen pöytä tuntui lopulta täydelliseltä. Kun kisa päättyi, tiesin tehneeni parhaani.
Hetki, jota en unohda
Palkintojenjako oli täynnä ristiriitaisia tunteita. Olin varma, että joku muu veisi voiton. Kun oma nimeni lopulta kuulutettiin voittajaksi, tunne oli sanoin kuvaamaton. Helpotus, epäusko, ilo ja liikutus sekoittuivat yhdeksi tunteeksi, joka on jäänyt pysyvästi mieleeni. Tätä kirjoittaessani ihoni menee kananlihalle.
Tämä saavutus merkitsee minulle valtavasti. Se ei ollut vain yhden illan onnistuminen, vaan pitkän, raskaan ja ajoittain kuluttavan matkan huipentuma.
Elämää kisan jälkeen
Kilpailun jälkeen alkoi täysin uudenlainen vaihe urallani. Mediayhteydenotot, haastattelut ja esiintymiset seurasivat toisiaan nopeasti. Se oli oma urakkansa, joka vaati sinnikkyyttä ja rohkeutta, erityisesti tilanteissa, joissa jouduin esiintymään täysin uusissa ympäristöissä, kuten suorissa TV- tai radiolähetyksissä. Samalla myös keikat jatkuivat ja marraskuussa alkoikin jo pikkujoulusesonki. Tänä vuonna marras-joulukuulle mahtui 30 keikkaa.
Voiton merkitystä minulle on vaikea kuvailla. Se on vahvistanut uskoa omaan tekemiseen, nostanut profiilia ja avannut ovia, joista en vielä hetki sitten uskaltanut edes haaveilla. Mutta ennen kaikkea se muistutti siitä, että intohimo, kova työnteko ja tinkimätön työmoraali oikeasti kantavat.
Loppuun vielä pakollinen myyntipuhe: jos haluat nähdä Pohjoismaiden parasta taikuutta, niin otathan rohkeasti yhteyttä, se ei vielä maksa mitään.
