Taikuri Helsingissä – keikka, jossa yleisö ei reagoinut (mutta kaikki meni silti täydellisesti)

Useimmiten keikoilla kaikki loksahtaa paikalleen heti ensimmäisistä sekunneista alkaen. Tunnelma nousee, yleisö nauraa oikeissa kohdissa ja jokainen temppu saa juuri sellaisen reaktion kuin pitääkin.

Ja sitten on keikkoja, joissa tuntuu siltä, että vetäisin kivirekeä perässäni.

Tämä keikka oli näistä jälkimmäinen.

Kaikki meni “oikein” – mutta silti jotain puuttui

Olin keikalla Helsingissä noin 200 hengen yritystilaisuudessa. Illan kaava oli hyvin tuttu: ensin lavashow koko porukalle, jonka jälkeen lähitaikuutta pöydissä.

Lavasettini on hioutunut vuosien aikana todella toimivaksi kokonaisuudeksi. Tiedän tasan tarkkaan, missä kohtaa yleisö nauraa, missä kohtaa kuuluu spontaani aplodi tai hämmästyksen aiheuttama kirosana, ja missä kohtaa koko sali pidättää hengitystään.

Tällä kertaa kaikki meni teknisesti juuri niin kuin pitikin, mutta jostain syystä tunnelma oli silti erittäin laimea. Minusta tuntui siltä, että koko ajan jouduin tekemään enemmän töitä kuin normaalisti. Reaktiot ja aplodit jäivät pieniksi, eikä sitä tuttua yhteistä “hurmosta” syntynyt sitten millään.

Totuus paljastui pöydissä

Lavashown jälkeen siirryin esittämään lähitaikuutta yleisön joukkoon. Nautin lähitaikuudesta lavashown jälkeen aina suuresti, koska silloin pääsen juttelemaan ihmisten kanssa heidän kokemuksestaan ja näkemään heidän reaktionsa läheltä, mutta nyt en ollut niin innoissani.

Lavashown tahmaisuus ja yleisön huonot reaktiot mielessäni lähestyin ensimmäistä pöytää. En todellakaan ollut valmis siihen, mitä kohtasin: kaikki kehuivat esitystäni! Ihmiset kertoivat, kuinka esitykseni oli käsittämättömin kokemus, mitä he olivat ikinä kokeneet. Ja tämä sama toistui toisessa ja kolmennessa ja neljännessä ja ihan jokaisessa pöydässä. Kehuja tuli niin paljon, että hämmennyin itsekin.

Muutaman pöydän jälkeen tajusin, mistä oli kyse.

Yleisö koostui insinööreistä ja he reagoivat taikuuteen erilailla kuin ns. tavalliset tallaajat. He eivät välttämättä näytä tunteitaan ulospäin samalla tavalla. Ei kiljumista, ei spontaania huutamista, ei jatkuvia aplodeja.

He eivät reagoi, koska taikuus käynnistää heidän aivoissaan ajatteluprosessin. He yrittävät ratkaista, miten temput toimivat. He analysoivat, purkavat ja rakentavat päässään selityksiä. Ja kun he eivät siihen pysty, he mykistyvät.

Lavashown aikainen hiljaisuus ei siis ollut välinpitämättömyyttä vaan täydellistä keskittymistä ja mykistymistä.

Hiljaisuus voi olla voimakkain reaktio

Kun ymmärsin tämän, koko keikka muuttui aivan erilaiseksi kokemukseksi.

Se, mikä lavalla tuntui raskaalta, olikin oikeasti merkki siitä, että yleisö oli täysin mukana. Ymmärsin, että joskus suurin reaktio ei ole suuri tunteiden ilotulitys vaan se on täysi hiljaisuus.

Hetki, jota en unohda

Yhdessä pöydässä tapahtui jotain, mikä jäi mieleeni erityisen vahvasti. Esitin korttitempun, jonka olen itse suunnitellut. Tempun loppuhuipennuksen jälkeen yksi katsoja jähmettyi täysin. Hän ei sanonut pitkään aikaan mitään. Sitten hänen silmiinsä nousivat kyyneleet. Kokemus oli ilmeisesti niin todellisuuden rajoja venyttävä, että se sai hänessä aikaan näin voimakkaan tunnereaktion.

Ja se on hetki, jonka muistan koko loppuelämäni.

Kaikki yleisöt eivät reagoi samalla tavalla

Tämä keikka opetti minulle tärkeän asian.

Kaikki onnistuneet keikat eivät ole samanlaisia. Kaikki yleisöt eivät reagoi taikuuteen samalla tavalla, eikä tarvitsekaan. Joskus parhaat reaktiot ovat äänekkäitä ja räjähtäviä. Ja joskus ne ovat hiljaisia, mutta sitäkin syvempiä.

Lopuksi

Jälkikäteen ajateltuna tämä on ollut yksi onnistuneimmista keikoistani Helsingissä, vaikka se ei tuntunut siltä lavalla ollessani.

Se muistutti siitä, että esiintyjän tehtävä ei ole vain hakea reaktioita ja aplodeja, vaan ymmärtää yleisöä.

Ja joskus täysin hilijainen sali tarkoittaa, että kaikki toimii juuri niin kuin pitääkin.

Jos etsit taikuria Helsinkiin juhliin tai yritystilaisuuteen, tutustu tarkemmin täällä:
taikuri Helsinki